tiistai 10. syyskuuta 2013
Hyviä uutisia syyskuun alusta
Alkaa jo ahistaa aamuisin kun joka tuutti huutaa Syyrian kamaluuksista, Auerista tai muista maailman murheista. Olen tullut tulokseen että saatan aloittaa detoxin yhteydessä myös uutispaaston, eli välttelen aamutv:tä, uutissivuja ja radiota niin ei tarvitse aamuja aloittaa huonoilla uutisilla.
Tässä vastapainoksi omat hyvät uutiseni syyskuun alulta:
- Uudet harrastukseni Astangan alkeet ja Vinyasa Flow Jooga alkoivat viimeviikolla ja olen molemmista innoissani
- Lehtitilaukseni Huili ja Deko ovat saapuneet, mikäs sen mahtavampaa kun käpertyä illalla niiden kera viltin alle viimaa piiloon
- Testasin eilen töissä välipalaksi Leaderin Raakasuklaa smoothien ja sekoitin sen kauramaitoon. Yllätti positiivisesti ja oli ihanan suklaista! (ja peitti kauramaidon totuttelemista vaativan maun)
- Hankin töihin ison Iittalan Korento-mukin ja ruusunmarjateetä. Ihanaa lämmikettä eikä tarvitse kokoajan ravata vedenkeittimellä santsaamassa!
maanantai 9. syyskuuta 2013
Syyssiivousta sisäisesti
Syyskuun viima on vallannut kadut ja kesäinen turvotus nököttää edelleen lanteilla nuutuneen olemuksen sekä outojen ruokahimojen kera. Peilistä katsoo vastaan aamu aamulta mustemmat silmänaluset. Päätin että asialle on tehtävä jotain ja syksyn piristykseksi sekä olon parantamiseksi päätin että starttaan (kanssa-asukin kera) torstaina puhdistuskuurin kaiken kesän herkuttelun ja kaljottelun jälkeen. Puhdistuskuurissa on taas hyvä kohdata omat laiskistuneet ruokatavat ja saada taas hyvä startti fiksumpaan sekä puhtaampaan ruokavalioon.
Olen pari kertaa aijemminkin tehnyt puhdistuskuurin eli detoxin. En ole noudattanut mitään paastoa tai mehukuuria vaan syönyt monipuolista puhdasta ruokaa ja jättänyt paheet minimiin. Lisäksi olen todennut tietyt superfoodit toimiviksi kuureissa. Detoxeja on monen mittaisia, mutta itse olen pitänyt kuurin 10 päivän mittaisena (tällä kertaa pidämme 8 päivän mittaisena). Toki ideaalisinta olisi aina syödä niin puhdasta ja terveellistä ruokaa että tällaisiin ei olisi tarpeen, mutta ihminen on erehtyväinen ja itse en ainakaan osaa pysyä aina niin ruodossa.
Aijemmista kokemuksistani olen huomannut että kuurin jälkeen olo on ollut reippaampi, turha turvotus on laskenut, ruokahimot vähentyneet ja aamulla on ollut helpompi herätä.
Ensimmäiseen puhdistuskuuriin tilasin aikoinaan Cocovin detox-paketin jossa oli mukana ohjeet sekä superfoodit. Samojen ohjeiden pohjalta olen toisenkin puhdistuskuuria suorittanut. Hyviä vinkkejä löysin myös Kiitos Hyvää-blogin uudelleen postaamasta Raikastusviikko-tekstistä.
Detox-kuurissa syödään, ja paljonkin, eikä siinä pidä tai edes saa kärsiä nälkää. Pääpiireittäin ruoka on monipuolista, etenkin kasvispainotteista ruokaa joka voi sisältää myös jossain määrin kanaa, kalkkunaa tai kalaa, kananmunia ja vuohenmaitofetaa. Vältettävien ruoka-aineiden listalla on punainen liha, sokeri, kahvi, nikotiini, alkoholi, lisäaineet, einekset sekä gluteenipitoiset vilja- ja lehmänmaitotuotteet. Tuosta Kiitos Hyvää-blogista löytyy tarkemmat listat ja ohjeet.
Puhtaan ruokavalion lisäksi päiväohjelmaan on hyvä lisätä paljon vettä, yrttiteetä, ulkoilua esim. 30-60 minuutin kävelyn muodossa, venyttelyä, joogaa ja kunnon yöunet. Hyvä lisä on saunominen ja kuivaharjaus. Lepo ja todella rankkojen treenien välttäminen on hyväksi, sillä puhdistusprosessi on todella rankka elimistölle. Olen todennut myös että kanssa-asukin lähteminen projektiin mukaan auttaa motivaatiossa myös roimasti! :D Kun toinen vetää vieressä herkkuja, saattaa itseään vähän ottaa päähän. Lisäksi ruokien suunnittelu etukäteen auttaa, ettei nälkäisenä iske "apua en tiedä mitä syön!"-kyllästymistä jolloin herkästi tekee mieli tarttua johonkin helppoon ja kuuriin sopimattomaan versioon.
Hyvä lisä on puhdistavat ja ravinnepitoiset superfoodit.
Itse aijon käyttää ainakin näitä:
- Opti-MSM (nautitaan 2 x päivässä veden ja puristetun sitruunamehun kanssa)
- Vehnänorasjauhe (2 x päivässä veteen sekoitettuna)
- Spiruliina tabletit (2 x 2 päivässä)
- Neitsyt kookosöljy (paistamiseen ja smoothieihin)
Lisäksi:
- Probiootit
(Huom. postaus on vain pintaraapaisu aiheesta, enkä ole millään lailla ravintoalan asiantuntija. Postaus on enemmänkin vain kooste muualta kerätystä ja opitusta tiedosta sekä omista kokemuksistani Puhdistuskuureja on monenlaisia, tässä on vain malli omastani.)
torstai 1. elokuuta 2013
Elokuussa eletään
Kuvat kesäretkiltäni: Tallinnan näköalabaari / kaverin mökillä sateenkaari ja vanilijat eetä hunajalla sekä terästyksellä / juhannusyön telttavieraan / Taste of Helsingin hupenevat viinit
keskiviikko 31. heinäkuuta 2013
Herkkua pöytään
Olen kai hyvin, hyvin myöhässä Pinterestin monimuotoisuuden tajuamisessa. Hoksasin vasta että kuva- ja inspiraatiokokoelmien lisäksi kyseinen sivustohan toimii myös oivana "reseptikirjana" sekä esimerkiksi "blogilistana".
Pohdin mitä herkkuja synttärikahveille pöytään sukulaisten maisteltavaksi taikoisin ja tajusin että kirjanmerkkeihin laittamisen sijastahan minun kannattaa kerätä näppärästi herkut omaksi Pinterest boardiksi! Kirjanmerkkilistaa näppärämpi ominaisuus on myös se että näen kuvina mistä resepteistä on kyse.
Tässä pari "reseptikirjaani" Pinterestistä:
Herkkua pöytään
Kokeile näitä kotona!
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Singeri laulaa
Sain ennakkoon syntymäpäivälahjaksi uuden vempeleen, nimittäin ompelukoneen! Eräs aurinkoinen ilta poljn uusi singeri tarakallani kotiin, ja nyt se odottaa "askartelupöydällä" ensitestausta. Eli tekeleitä saattaa näkyä visiokeossani tästälähin useammin jos yhteistyömme lähtee hyvin käyntiin.
kuva: www.prisma.fi
kuva: www.prisma.fi
sunnuntai 23. kesäkuuta 2013
perjantai 21. kesäkuuta 2013
Avaruuskoru juhannusjuhliin
Pitkään odotettu pitkä viikonloppu ja juhannus on vihdoin täällä. Aamulla puoli kahdeksan maissa viimeisetkin unenrippeet olivat kadonneet silmistä ja päivä on tuntunut matelevan. Olen kokkaillut iltaa varten, lakkaillut kynteni pronssisella Kure Bazaarilla ja kuunnellut musiikkia. Kynteni lakattua tajusin että kynsiin sopiva kaulakoru puuttuu, joten sellainen oli saatava. Ei kun korutarvikkeet esiin ja vanha kaulaketju laatikon pohjalta käyttöön. Tällainen avaruuskoru lopputuloksesta tuli!
Nyt laitan loput kamat kasaan ja sitten juhlimaan avaruuskoruni sekä ystävieni kanssa juhannusta. Hei mukavaa juhannusta kaikki!
P.S. Toinen tuunaamani juhannusasuste on pyöräilymatkaa varten tekemäni vilautuksen-esto-järjestelmä, eli peittävistä sukkahousuista leikatut shortsit mekon alle! Nyt ei tartte jännittää helman kanssa juhannusjuhliin polkiessa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







